Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

HAKUNA MATATA - EI HUOLTA

Turku ja Power cup. Oli ja meni, mutta missä fiiliksessä? Alku ei meidän joukkueen osalta näyttänyt hirveän valoisalta. Ainut mitä toivoimme, oli että ei jouduttaisi saliin majoituskoululla ja tottakai löysimme sitten itsemme keskeltä liikuntasalia. Noh, ei se mitään. Siirryttiin pelipaikoille ruokailemaan ajatuksella "no saadaan sentään ruokaa ennen pelejä", mutta meitä odottikin pisimmät ruokajonot mitä olemme koskaan powerissa nähneet. Aika oli kortilla muutenkin, ja jonotukseen meni useampi vartti. Tässä kohtaa yksi pelaajistamme sanoi jo että "kaikki menee ihan päin mäntyä" mutta onneksi on edes positiivinen koutsi joka vastasi tähän että "no eikä mene!".. Eikä se sitten lopulta mennytkään. Ehdimme syömään, vaikkakin matkalla kentille, mutta saimme kuitenkin jotain suuhun ennen pelejä.
 
Pelit lähtivät sujumaan todella mallikkaasti, voitimme ensimmäisenä päivänä molemmat. Sama tahti jatkui lähestulkoon läpi powerin, hävisimme koko powerissa vain kaksi ottelua, ja nekin 2-1 tiukalla väännöllä. Ilo oli ylimmillään lauantaina majoituskoululla pelien jälkeen, kun saimme varman tiedon siitä, että olemme sunnuntaina mitalipeleissä, sijoilla 1-4. Sunnuntaina olisi siis edessä kaksi peliä. Jos voittaisimme ensimmäisen, olisimme powerin B-tyttöjen superin finaalissa. Loppu meni kuin elokuvissa. Välierästä puhdas 2-0 voitto loistavien nousujen ansiosta erien loppupuolella. Olimme siis varmistaneet powerista mitalin ! Mitaleille asti emme olleet power cupissa vielä koskaan yltäneet, joten fiilis oli katossa jo tuolloin. Finaali kuitenkin lähestyi kovaa vauhtia ja tietenkin lähdimme sitä voittamaan. Jännitti aivan sairaasti. Hävisimme ensimmäisen erän. Silloin saattoi kentänlaidalla joiltakin loppua jo usko, mutta kentällä joka tyttö venyi jokaiseen palloon ja käänsimme kuin käänsimmekin toisen erän meidän voitoksi. Tilanne oli siis 1-1 ja kolmas erä ratkaisisi kultaisten mitalien kohtalon. Tässä välissä on jo pakkoa sanoa että en osaa kertoa pelistä oikeastaan mitään muuta kuin kuka voitti ja minkä erän, sillä se fiilis oli aivan uskomaton ja kaikki meni siinä fiiliksessä ja jännityksessä ihan ohi. Pelattiin vaan pallo kerrallaan ja yhtäkkiä peli oli ohi. Joka tapauksessa käänsimme ottelun 1-0 erätappiolta 2-1 voittoon! Me voitettiin elämämme ensimmäiset kultamitalit lentopallossa! Mikä fiilis! Finaalista ei kauheasti mitään muista mutta sen fiiliksen mikä voitetun finaalin jälkeen oli, sen me muistamme varmasti aina! Joka tyttö laittoi itsensä likoon 110% ja tällä kertaa se riitti !
 
Kokonaisuudessaan siis Turun power cup oli ihan onnistunut. Ruokajonotkin lyhenivät sen ensimmäisen päivän jälkeen kummasti, ja kaikki toimi ihan hyvin. Säätkin suosivat lauantain pikku sateesta huolimatta. Kirkkaimmat mitalit vielä kruunasivat kaiken. Mikkelin tytöt lähtivät powerista hymyillen kilpaa auringon kanssa. Toivottavasti ensi kesänä Mikkelin Poweristakin tulee yhtä ikimuistoinen. Varmasti ainakin erilainen meidän osaltamme, koska poweri onkin tutussa kotikaupungissa. Kiitos kaikille Turussa mukana olleille, ja tervetuloa ensikesänä Mikkeliin ! Tästä on hyvä jatkaa kesää biitsin parissa ja siirtyä piakkoin jo sisällekin treenaamaan ensi kautta varten :) Toivottavasti muillakin oli yhtä ikimuistoinen poweri kuin meillä!  

-Minna-

Mikkeli

tiistai 29. toukokuuta 2012

Enää viikko Poweriin!


Täytyy kyllä myöntää, että aiempina vuosina on ollut mukavampi ihan vain mennä Poweriin sen suuremmitta hässäköittä: toki joukkuejakoja on aina vähän vekslailtu, samoin kuin sitä, millä miten matkustetaan, mutta kaikki se on pientä tämänvuotisen toiminnan rinnalla. En ole ikinä edes käsittänyt, kuinka paljon ihmisiä Powerin eteen tekee töitä. Soppajonon lisäksi kisapaikalla on porukkaa töissä kentillä, kioskeissa, kisatoimistossa, viestinnässä ja monissa muissakin tehtävissä, pelien jälkeen ohjelmat vaativat järjestäjänsä ja toimijansa ja majoituspaikat huoltajansa. Kaikki tämä vaatii suunnattoman määrän vapaaehtoistyöläisiä, jotka mielestäni saavat pelaajilta aivan liian vähän kiitosta osakseen.

Esitän teille haasteen: tänä vuonna kiittäkää jokaista työntekijää, joka tekee jotain hyväksenne. Heidän ansiostaan teillä on mahdollisuus päästä osallistumaan Power Cupiin. Kun henkilökunta pysyy iloisena, on muillakin mukavampaa.

Vaikka Poweri onkin näin lähellä, ja meidän seurassa ainakin on aloitettu ulkotreenit, on treenaaminen melko tuskaista Turussa roikkuvan valtavan siitepölymäärän ansiosta. Itselläni on niin paha siitepölyallergia, että olen vain pysytellyt sisätiloissa viime päivät. Ennen Poweria pitäisi kuitenkin sataa, joten siitepölykin rauhoittuu ja Powerin ajaksi on jo luvattu kohtuu hyvää keliä, joten siitepölystä huolimatta pääsee ulos nauttimaan auringosta.

Enää ovat jäljellä viimeiset treenit ja keskiviikkona talkootyö pelialueella, ja sitten on PowerCupin aika, jonka jälkeen voi taas hengähtää – ja odottaa seuraavaa ;)

-Roosa-

Turku

lauantai 28. huhtikuuta 2012

You can fight without ever winning but never ever win without a fight!

Heippa!



Mikkelin tytöt täältä kertoilee kuulumisia nyt ekaa kertaa. Tosiaan kausi päätettiin viime viikonloppuna Idän supersarjan pronssimitaleihin. Kausi oli täynnä kaikenlaisia käänteitä joten olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Pelaajapulan vuoksi kautemme meinasi päättyä ennen aikojaan, mutta kesken kauden lopettaneiden tilalle saimme onneksi pari tyttöä. Vaikka parit pelit jäivätkin väliin, niin sanontanakin tunnettu lause "Asioilla on tapana järjestyä" piti taas paikkansa ja kausi päättyi iloisissa tunnelmissa.

Nyt kun sisällä on pelit pelattu niin on aika kääntää katseet kohti kesää ja Turkua. Tällä hetkellä meillä on käynnissä pieni treenitauko, mutta kohta aletaan valmistautua poweriin. Aluksi sisällä ja sitten kun saadaan verkot ulos ja kentät kuntoon niin sitten siirrytään ulos ottamaan tuntumaa poweripelaamiseen. Tänä vuonna meitä lähtee mukaan 9 tyttöä ja koutsi! Turku on meidän porukalla viimeinen ns. pitkä poweri, joten sinne lähetään nauttimaan joka hetkestä ja ottamaan kaikki ilo irti :)

Me ainakin toivomme poweriin - tottakai aurinkoista säätä ja hyviä pelejä - mutta myös uusia tuttavuuksia ja loistavaa poweritunnelmaa ! Toivottavasti tulemme näkemään paljon hienoja hakuja, onnistumisen riemua ja peli-iloa. Ne tekevät powerista powerin ! Kuvassa vielä tunnelmia meidän joukkueelta viimevuoden power Cupin loputtua Lahdesta :)

-Roosa Minna ja Henna-

Mikkeli

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - Power Cup lähestyy


Turnaukseen valmistautuminen on perheessämme selvästi parhaassa mahdollisessa vauhdissa ja onnetarkin tuntuu suosivan valmisteluja tänä vuonna. Sarjapelit ovat ohi ja ensimmäinen lentistreenissä vinksahtanut sormi on jo tälle keväälle kuvattu ja paketoitu. Viime vuonna tyttären ranne murtui ja kipsattiin vasta toukokuun lopussa jolloin se ei siis ollut pelikunnossa ennen juhannusta eikä tosiaankaan Power Cupissa Lahdessa. Tänä vuonna lapsukainen on selvästi kokeneempi valmistautuja ja osasi aloittaa raajojensa taittelun hyvissä ajoin. Ja kun lääkärin määräämää viikon-parin treenikieltoa oli mennyt viisi päivää eli pääsiäisen pyhät, tytär tunsi olevansa valmis pelaamaan. Ei puhettakaan mistään niin tyhmästä jutusta kuin levosta - hei haloo, Power Cup tulossa ja kaikkea!  Ei kuulemma sattunutkaan enää yhtään ja vähän vino sormi on oikeastaan vaan parempi syötöissä, voi vaikka saada uudenlaista kierrettä aikaan... 

Kierteellä ja kipsillä tai ilman, odotamme innolla Turkuun rantautuvaa Power Cupia. Odotuksissamme Kupittaa kylpee auringossa ja lämmin kesäsää hellii niin pelaajia, huoltojoukkoja kuin katsojiakin. Pelien lomassa on mukava pulahtaa maauimalaan vilvoittelemaan ja vaikka verrytellä rullaluistellen Kupittaan madolla. Odotuksiimme ei kuulu sadesää, loukkaantumiset, kipsit tai tapaturmat. Kuitenkin näihinkin vaihtoehtoihin on todennäköisesti syytä varautua - uskokaa pois, puhun kokemuksesta - ja uskoa vanhaan viisauteen, jonka mukaan vahinko ei tule kello kaulassa.

Koska kirjoitan tätä blogia vanhemman roolissa niin sallin itselleni tätimäisen etukäteishuolehtimisen ja mikä-voi-mennä-pieleen-miettimisen. "Joo-joo-hei, älä viitsi, no just noita sun juttujas..."

Odotetaan ja saadaan siis aurinkoa, iloista mieltä ja hyvää lentisfiilistä powerin täydeltä! Ja varmemmin saadaan niitä kun muistetaan huolehtia varusteista ja asenteesta joka säähän ja toimintaan: vaatteet joilla lihakset ja pelaajat pysyvät kuivina ja lämpiminä; päähine, aurinkolasit, riittävästi nestettä ja suojavoiteet aurinkoon; sateenpitävät ulkovaatteet; nukkumisvarusteet joilla saa kunnolla levättyä; pienet ensiapuvälineet tai vähintäänkin laastaria mukaan ja sitten niin paljon iloista mieltä kuin kassiin jää vielä tilaa.

Kun olemme hyvin varustautuneet - myös niihin ikävämpiin asioihin - voimme keskittyä nauttimaan kesäisestä Turusta ja päivistä täynnä lentopalloa ja muuta mukavaa tekemistä! Keskitytään mieluummin vauhtiin ja varaudutaan vaarallisiin tilanteisiin - Power Cup lähestyy.

-Kaisa-

Turku